Nooran ja Viivin kanssa oltiin iltalenkillä, ja matkan varrella vastaan tuli pinseri -poika, joka ihastui Viiviin heti. Lähti seuraamaan meitä, ja me tietysti ihmeteltiin, missä omistaja luuruilee. Kyseltiin taloista, mutta kukaan ei tiennyt sillä seudulla sellaista koiraa olevan lainkaan.
Poika oli tikkana Viivin pepussa haistelemassa, mutta aina kun yritin hiukankin koskea, salamannopealla liikkeellä singahti sivuun.Aateltiin ettei toivoakaan saada kiinni, ja huoli rupesi olemaan kova, ettei jää auton alle. Soitettiin jo rankkurillekin, että olisko jotain vinkkejä tai voisiko tulla auttamaan. Eipä paljon kiinnostanut :( Ei kuulemma hänkään kiinni saa,jos ei mekään. Mutta jos saadaan kiinni, niin sitten hän voi seuraavana päivänä tulla hekemaan,kun on tulossa samlle suunnalle muutenkin, ja sitten saa siitä kilometrikorvauksen ja hallussapitomaksun. Juu, ei tartte !!
No, ahkeruus ja sinnikkyys palkittiin, ja saatiin poitsu kiinni. Vietiin meille, ja sitten olikin arkuus tipotiessään.Leikkiä ja touhua riitti, oltiin kaikki ihan ihastuneita. Ihana pakkaus! Ja tottakai ristittiin Paavoksi. Noora ja minä nukuttiin Nooran huoneen lattialla patjalla, ja Paavo meidän jaloissa, niinkuin olisi aina siinä ollut.
Seuraavana aamuna ilmoiteltiin kadonneesta lisää joka paikkaan, radioon,eläinsuojeluyhdistykselle yms. Ja päivällä omistaja jo soittikin, ja tuli karkuria noutamaan. Lapset olivat ihan murheissaan, mutta onneksi omistaja kuitenkin löytyi. Huoli heilläkin jo ollut kova.Loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja arvatkaapa onko meillä hurja "pikkukoira" -kuume päällä :)
Ai niin, Paavon oikea nimi oli Retu !!!
Kommentit